Kaikenlaisesta haaleasta Olen tässä mietiskellyt itseäni. Että saako sitä ihminen olla just sellainen kuin tykkää? Lörppä ja sulkeutunut, yltiösosiaalinen ja seuraavassa hetkessä omaan kotiin yksin käpertynyt pasianssinpelaaja? Just sen, jota muinaiset ihmiset läiski korteilla, puhelinversio on kätevä ja helppo käyttää tylsinä hetkinä. Onko se ongelma kun riehakkaan illanvieton jälkeen ei mieluiten puhuisi kenellekkään kahteen päivään? Siis jos se todellakin olisi mahdollista, noille kersoille täytynee kuitenkin äidin ominaisuudessa joku sana laittaa. Saako sitä ihminen olla aikuinen ja pieni lapsi, samassa persoonassa vakuuttava keski-ikäinen, tarvitseva pieni lapsi ja kiukutteleva teini? Uskoisin, että aika moni meistä on. Siperia on opettanut. Ongelma on nähdäkseni vain siinä, kun lapselle ei ole pitelijää, tai kiukuttelulle turvallista sparraajaa. Mitäpä se muuten kelleen kuuluu, kunhan kiukuttelu ei saa ihan julmettuja mittasuhteita, eikä turvallisuudentarve katoa pitkäksi ...