Kaikenlaisesta haaleasta
Olen tässä mietiskellyt itseäni. Että saako sitä ihminen olla just sellainen kuin tykkää? Lörppä ja sulkeutunut, yltiösosiaalinen ja seuraavassa hetkessä omaan kotiin yksin käpertynyt pasianssinpelaaja? Just sen, jota muinaiset ihmiset läiski korteilla, puhelinversio on kätevä ja helppo käyttää tylsinä hetkinä. Onko se ongelma kun riehakkaan illanvieton jälkeen ei mieluiten puhuisi kenellekkään kahteen päivään? Siis jos se todellakin olisi mahdollista, noille kersoille täytynee kuitenkin äidin ominaisuudessa joku sana laittaa.
Saako sitä ihminen olla aikuinen ja pieni lapsi, samassa persoonassa vakuuttava keski-ikäinen, tarvitseva pieni lapsi ja kiukutteleva teini? Uskoisin, että aika moni meistä on. Siperia on opettanut. Ongelma on nähdäkseni vain siinä, kun lapselle ei ole pitelijää, tai kiukuttelulle turvallista sparraajaa. Mitäpä se muuten kelleen kuuluu, kunhan kiukuttelu ei saa ihan julmettuja mittasuhteita, eikä turvallisuudentarve katoa pitkäksi aikaa. Siitä se show syntyisi kun äiti-ihminen karkaisi kotoa. Joskus sekin vaihtoehto on käynyt mielessä. Saattaisi aiheuttaa turvattomuutta jälkikasvullekin. Mutta kun kukaan ei tajuu!
Ajatukset lähti laukalle tähän suuntaan, kun mietin itseäni ja miten koen elämän. Ainakin tähänastisen, ja ymmärryksen karttuessa näen myös takanapäin olevan. Haluan elämältä kylmää tai kuumaa, haalea ei tunnu miltään. Harmaata elämä tarjoilee kyllä, ja pakkohan sen kanssa on elää, mutta täytyykö siitä tykätä? No ei tartte, jos minulta kysytään. Saa olla räiskyvää, kylmää, kuumaa, polttavaa, väriä ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Koko elämän kirjo, iloa ja surua, rakkautta omille ja tärkeille. Ja ilman filttereitä ne tärkeät ihmissuhteet. Ettei koko ajan tarvi tarkkailla että miten päin olisin. Työpaikalla ei ehkä kannata kokeilla semmoista pidäkkeetöntä läsnäoloa, joku roti sentään, mutta jos edes niiden rakkaiden seurassa. Ne ihmiset on kullanarvoisia, jotka rakastaa sua kaikesta huolimatta. Itsensä jatkuva tarkkaileminen on kamalan kuluttavaa. Siihen tarkkailuun häviää, ja huomaa miettivänsä että kuka minä oikein olen. Olla taas oma itsensä, ei tarvitse miettiä mihin katosin. Täällähän minä, täysin tunnistettava ja oma rakas hahmo, jonka luuli iäksi kadottaneen, silloin kun luuli että haalea kuuluu asiaan, on normaalia, että ihan kiva riittää, ja hyvää päivää ja kirvesvartta.
Mutta kun ihmiset luulee että on joko-tai. Kukaan ei näe sitä toista puolta minussa. Sitä joka voi viikon joululomalla katsella Netflixiä päivät pitkät, kun lapset ovat isällään. Tai jos näki, ei ymmärtänyt alkuunkaan. Itsekkääksi haukuttu, ja laiskaksi. Se suorittaminen ei vaan ole minun mittarini. En halua niin kirkasta kruunua kun siivoamalla ja ikkunanpesulla saa. Kirjoilla ja Netflixillä voi vahingossa saada ymmärrystä ihmisyyttä kohtaan. Pointtini on, että viimein alan aavistaa kuka olen, enkä enää anna muulle periksi. No ehkä tuuman, yhteiskunta- ja perhesuhderauhan nimissä, mutta en enempää. Näin on hyvä, tulen itseni kanssa valtavan hyvin toimeen.
Ja sitten on ne ihmiset, jotka ei näe maailmaa näin. Harmaata pitää olla, ja haaleaa, tuttua ja turvallista. Yllätyksetön elämä sopii toki monille, ja se heille suotakoon. Toisten elämään on riittänyt valoa ja varsinkin ehkä varjoa enemmän kuin kotitarpeiksi, ja heille riittää hengähdystauko kaikesta härdellistä loppuelämäksi. Ymmärrän. Kun elämä on tarjoillut ylä- ja alamäkeä, tiedän sen tunteen kun haluaisi että että hetkeen ei tapahtuisi yhtään mitään. Ero on siinä, että minulle riittää se hetki, tai päivä tai pari päivää. Sitten sielu jo huutaa toimintaa. Ettei vaan tarttis pysähtyä miettimään mitään. Niinkuin tänään. Pakostipysähtyminen ärsyttää, levoton minussa miettii että tuonne ja tuonne, ja kun en osaa päättää, hyydyn paikalleni. Ja murjotan. Kiukuttelen- itselleni, kelleppä muulle.
Kuunnelkaa biisi, varmaan saatte kiinni, mitä yritän sanoa,tai sanonkin. Itselleni ainakin.
https://www.youtube.com/watch?v=NU0gVUVI6v0
Love you, Jonna Tervomaa, tästä biisistä alkoi lumivyöry aikoja sitten. Kiitos siitä!
Kommentit
Lähetä kommentti